Syksyn lehtiä

Päätimme, että paikallinen perhekahvila oli myös syyslomaviikolla auki. Ja mikä sen mukavampaa, kuin hauskat syysaskartelut. Olen itse sitä mieltä, että porukalla tehdessä on kaikki mukavampaa. Kotona askartelutarvikkeet kun levittää, ne usein jäävät pidemmäksi aikaa levälleen, kasataan epäsiisteihin kasoihin ja sitten ihmetellään myöhemmin missä huojuvassa tornissa ne kadonneet sakset tai liimapuikko on. Tai ainakin meillä käy näin harvinaisen usein. Myönnän olevani ahkera puuhailija ja touhuaja, mutta siisteys ei ole parhaita puoliani.
Inspiraation hakua lehden alla loikoillen!

No tutkiskelujen jälkeen päädyin, että nyt tehdään mukavia syyslehti-askarteluja. Nämä ovat helppoja jo pientenkin tehdä ja isommat saavat haastetta värien valinnassa ja vaikka lehtien leikkaamisessa ääriviivojaan myöten.

Meillä homma tajuttiin heti, kontaktimuovin tarttuminen sormiin oli hassua ja silkkipaperien levittely oli hauskaa. Leikkaaminen jäi vielä minun  kontolle.
Aiemmin olemme testanneet kaksois-saksia. Näissä siis sekä lapsen, että aikuisen sormet menevät saksien reikiin ja aikuinen voi ohjailla terien aukaisua ja saksien suuntaa. Ne olivat hauskat, mutta veikkaan, että vähän turhake ostos kotisaksimisiin.

Kun kotona oltiin harjoiteltu kerhossa lapsi paineli heti askartelupöydän ääreen ja näytti, että kyllä tämä homma jo osataan.

Meillä nämä lehdet lähtivät postissa toivottamaan mukavaa syksynalkua isovanhemmille sekä tädille&sedälle.

Näitä tarvitset;
- kontaktimuovia
- paperia
- silkkipaperia
- sakset
- lankaa

Leikkaa paperista lehden ääriviivat. Leikkaa/revi silkkipaperista paloja. Leikkaa sopivankokoinen pala kontaktimuovia (2kpl). Taita muovista reunat alaspäin, niin se tarttuu pöytään ja pysyy paikallaan. (Ei tarvitse teippailla erikseen kiinni pöytään) Sijoita lehti kontaktimuovia päälle. Anna luovuuden kukkia, levitä silkkipaperin paloja kontaktimuovin päälle. Kun työ on tarpeeksi värikylläinen, laita toinen pala kontaktimuovia päälle ja liimaa työ yhteen. Halutessasi lisää kulmiin naru, kontaktimuovien väliin, jolloin saat työn roikkumaan ikkunaan.
Lovaloom Eden Rosemary Lemonade

Syksyn värisiä askarteluja kaikille!
sphilove

Kommentit